Demarit vahvistavat maallikkojen voimaa seurakunnissa
- Etteikö meitä sosialidemokraatteja muka hyväksyttäisi kotiseurakuntiemme toimintaan ?, kysäisee hyvin epäilevästi Veljeysliikkeen ilmajokinen puheenjohtaja Elise Laitila.
Mutta mehän näytämme toiminnallamme, että meitä tarvitaan ja meihin voi luottaa. Veljeysliikkeen jäsenet ovat näin tehneet pian 65 vuotta.
- Poliittisen voimankin me hankimme itse mittavalla ehdokasjoukolla kirkollisvaaleissa ja tuloksellisella toiminnallamme päätöksenteossa. Näin vahvistamme maallikkojen voimaa päätöksentekoon.
Veljeysliikkeen kokoontuessa eri tapahtumiin ja kokouksiin keskustelu lainehtii usein juuri ev.lut.seurakuntiin liittyvissä asioissa, vaikka liitto kokoaa sateenkaaren omaisesti kaikkien kirkkokuntien ja herätysliikkeiden ihmisiä hengelliseen ja yhteiskunnalliseen työhön ympäri maan.
Nuorten ”vallankumous” odotettavissa
Nuorten mukaansaamiseen vaikuttaa taas heille haasteelliset tehtävät ja varttuneempien oikeanlainen opastus. Tämä pätee kirkon luottamustehtäviin ja monenlaiseen vapaaehtoistyöhön. Nyt 16-vuotiaat nuoret saavat äänestää ensimmäisen kerran ”valtiollisissa” vaaleissa.
- Nuoria ohjaajia tarvitaan nuorisotyön lisäksi myös lapsityöhön. Ja joskus voitaisiin harkita työnkiertoa ja työnohjauksen vakinaistamista. Lokeroitumista työsektoreihin tulisi välttää.
Seurakunnallinen työ on varsin laajaa, ei se kilpisty yksistään kirkkoon tai seurakunnan omiin tiloihin. Sitä voi tehdä siellä, missä kaksi tai useampi kokoontuu kylä- tai työväentaloilla. Silloin voidaan kohdata helposti ihmisiä, jotka ovat miettineet kirkosta eroamista.
”Älä eroa, tule juttelemaan”, on yksi Veljeysliikkeen teema johdattelemaan ihmisiä pohtimaan kirkosta eroamista syvällisemmin. Usein juttutuokion lopputuloksena voikin syntyä entistä kiinteämpi suhde kotiseurakuntaan.
- Kasvokkain oleminen on yksi seurakunnallinen työmuoto, jota sosiaalinen media helposti vähentää, Elise Laitila murehtii.
Onko kirkolla ja seurakuntatyöllä innostava vaikutus?
- Meidän tulee luoda intoa jokaiselle tasolle seurakunnissa, jotta kohtaamiset ovat kannustavia ja rohkaisevia. Tämä edellyttää työyhteisön kaikkien ihmisten keskinäistä vuorovaikutusta.
Työntekijöiden, mutta luottamushenkilöiden ammattitaidon ja pätevyyden painottaminen, terve itsetuntoa ja tietoisuus kyvyistään antaa rohkeutta toimia myös vähempiosaisten puolesta. Lisäksi oman työn arvostus sitouttaa tekijänsä.
Kun tunnemme olevamme osana tärkeää työtä kirkon työntekijöinä ja luottamushenkilöinä, innostumme myös yhdessä. Silloin syntyy se tarvittava tunteenpalo, yhdessätekemisen meininki.
Silloin esimerkiksi jokaisessa messussa, kaste- ja rippijuhlassa, hautauksessa ja vihkimisessä kohdataan ihmisiä, jotka tuntevat, että he ovat meille arvokkaita. Samoin meidän tulee kuunnella ihmisiä niin, että kokemus tulla kuulluksi toteutuu. ”Sainpa ääneni kuuluville”.
Toive Tynjälä





